Palkansaajajärjestöjen kymmenen prosentin palkankorotusten vaatimus on merkittävä nousu verrattuna aiempiin neuvottelukierroksiin, arvioi Åbo Akademin tutkija Mika Helander. Hänen mukaansa tämä korotusvaatimus heijastaa sekä työntekijöiden kasvavaa huolta elinkustannuksista että hallituksen työllisyyspolitiikan vaikutuksia.

SAK:n jäsenliitot ovat ilmoittaneet tavoittelevansa ensi vuodelle kuuden prosentin ja vähintään 150 euron kuukausipalkankorotuksia. Seuraavana vuonna palkat nousisivat neljä prosenttia ja vähintään 100 euroa kuussa. Tämä strategia on osa laajempaa pyrkimystä parantaa kansalaisten ostovoimaa, joka on kärsinyt inflaation myötä.

Helander huomauttaa, että aiempien maltillisten neuvotteluiden jälkeen palkkakehitys on ollut niukkaa. Inflaatio on pysynyt korkealla, mikä on pakottanut ammattiliitot vaatimaan huomattavampia korotuksia. Tämä kehitys on erityisen ajankohtainen, koska hallitus on tehnyt näyttäviä heikennyksiä työelämään liittyvissä käytännöissä, mikä on herättänyt vastarintaa työntekijöiden keskuudessa.

Neuvottelukierros tulee olemaan haastava, sillä työmarkkinoilla vallitseva tilanne on monimutkainen. Viime keväänä työtekijöiden järjestöt järjestivät laajoja poliittisia lakkoja hallituksen suunnittelemia uudistuksia vastaan, mukaan lukien lakko-oikeuden rajoittamista ja ansiosidonnaisen järjestelmän muutoksia.

Helanderin mukaan historia osoittaa, että palkkaneuvottelut muuttuvat vaikeiksi, kun työmarkkinoiden toimintaan puututaan merkittävästi. "Niin makaa kuin petaa" on vanha sananlasku, joka hyvin kuvaa nykytilannetta; palkkasopimusten lopputuloksista on tullut epävakaampia sittemmin, kun hallitus on puuttunut työntekijöiden oikeuksiin.

Työnantajaosapuoli on reagoinut ammattiliittojen vaatimuksiin epäilevästi. Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi on ilmaissut huolensa siitä, että liittojen esittämät korotusprosentit eivät ole realistisia. Kuitenkin Helander uskoo, että kymmenen prosentin korotukset eivät ole mahdottomuus, kun otetaan huomioon tulevat taloudelliset olosuhteet ja markkinoiden kehitys. Hän huomauttaa, että työllisyysnäkymät eivät ole vertailukelpoisia 2000-luvun alun finanssikriisin kanssa, jolloin palkankorotukset olivat hurjia ja taloudellinen tilanne kääntyi nopeasti kriisiksi.

Tulevat neuvottelut tulevat todennäköisesti olemaan intensiiviset ja ne saavat aikaan laajempia keskusteluja työnhinnoista ja työehtosopimusten sisällöstä. Työmarkkinoilla kova kilpailu ja taistelu työntekijöiden oikeuksista jatkuvat, eikä tilanne näytä helpottuvan pian.