Vesterinen yhtyeineen on ollut yhdessä lähes parikymmentä vuotta, ja matkan varrella kokoonpano on kasvanut kymmenjäseniseksi. Yhtyeen vaiheet on koottu nyt kirjaan nimeltä *Vesterinen yhtyeineen*, jonka on kirjoittanut Antti Heikkinen. Kirja tarjoaa syvällisen katsauksen yhtyeen tarinaan, haasteisiin ja menestyksen salaisiin ainesosiin.

Heikkinen kertoo, että ajatus kirjan kirjoittamisesta sai alkunsa, kun hän tapasi bändin alkuaikoina pienessä pizzeriassa. Kirjan teossa Heikkinen tutki bändin maailmaa kuuntelemalla keikoilla yleisön reaktioita ja pohdiskelemalla, onko Vesterinen yhtyeineen todella Suomen paras livebändi. Ja mitä hän lopulta totesi? "No onhan se, ei siitÄ ole kahta sanaa!"

Bändin menestyksen taustalta löytyy yksi tärkeä asia: se on onnistunut välttämään yleisimmät ongelmat, jotka usein vaivaavat muita bändejä. Egoistiset riidat, vetäytymiset tai päihdeongelmat ovat jääneet Vesterisen bändiltä kauaksi, ja he ovat onnistuneet pitämään hyvän fiiliksen yllä. "Se on asia, joka hämmehtää meitäkin jälkeenpäin," Vesterinen kuvailee onnistumista.

Bändin dynamiikka perustuu aitoon yhteistyöhön. "Meidän yhdessÄ tekeminen tarkoittaa oikeasti yhdessÄ tekemistä eikä niin, että yksi päätetään kaiken," Vesterinen jatkaa. He ovat luoneet ympäristön, jossa jokaisen jäsenen ääni kuuluu ja kunnioitus toisia kohtaan on vahva. Vesterinen erityisesti kiittää Heikkistä kirjan kirjoittamisesta, joka tuo esiin yhteistyön tärkeyden.

Yksi esimerkki yhtyeen joustavuudesta on, kun kosketinsoittaja Janne Riionheimo halusi vetäytyä bändistä, mutta he löysivät nopeasti uuden kosketinsoittajan, Iikka Kotajan. Vain hetkeä myöhemmin Riionheimo katuikin päätöstään ja liittyi takaisin bändiin. "Järkeilimme niin, että on hyvä, että meillä on kaksi kosketinsoittajaa," Vesterinen nauraa.

Yhtyeen rumpali Teemu Jokinen toimii myös Vesterinen yhtyeineen -yhtiön toimitusjohtajana, ja hänellä on vahva tausta tuotantotaloudessa. Hän on laajasti ylistetty jäsen, jolle projektinhallinta sekä excel-taulukot ovat kuin toista totta. "Olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos tämä kaikki olisi minun käsissäni, siitä ei tulisi mitään!" hän naurahtaa.

Yhtye myös arvostaa fanejaan suuresti. Jokaiselle keikalle valmistautuminen on perusteellista, eikä heissä ole tilaa puolivillaiselle asenteelle. "Se olisi ihmisten halveksumista," Vesterinen sanoo. Kerran, jopa huonosti nukutun yön jälkeen, Vesterinen tiesi, että lavalle astuessaan kaikki huolet unohtuisivat.

Yhteys fanikuntaan on erityisen vahva: ihmiset tulevat jakamaan elämänsä hetkiä bändin jäsenten kanssa. Vesterinen kertoo, kuinka fanit ovat tuoneet lahjoja, jotka ovat jääneet erityisesti muistoihin. Yksi koskettavimmista lahjoista oli neulotut kynsikkäät, jotka fanit toivat heille keikalla Joensuussa. Nuo kynsikkäät, joissa oli kirjattu keikkapaikka ja vuosiluku, ovat yhä käytössä. "Se oli hellyyttävin ja lämpimin lahja juuri silloin," Riionheimo muistelee, ja Vesterinen lisää: "Tuona päivänä se oli juuri se paras!"

Vesterinen ja koko yhtye unelmoi yhteisestä talosta, jossa olisi musiikkistudio ja treenitiloja. Tämä snossiprojekti voi olla tulevaisuuden haave, kun lapset ovat lähteneet kotoa ja heillä on enemmän aikaa keskittyä musiikkiin. "Toivon, että 15 vuoden päästä voimme uudelleen kokoontua ja toteuttaa unelmamme," Vesterinen päättää.