Tuomas Enbuske Iskee Kirjolla-sarjaan: 'Suvaitsematonta Roskaa!'
2025-01-03
Kirjailija: Kaisa
Toimittaja Tuomas Enbuske on herättänyt keskustelua Kirjolla-sarjasta, johon hän tarjoaa kaunistelematonta kritiikkiään Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnissaan. Ohjelma, joka kertoo autismin kirjoilla elävistä henkilöistä, on aiheuttanut Enbusken mukaan suurta mielenkiintoa, erityisesti hänen oman kokemuksensa vuoksi.
Enbusken mielestä on nuoriso- ja aikuistumisajan kauheimpia asioita olla mielensäpahoittaja, ja hän paljastaa tunteensa sarjasta vain itselleen: "Kirjolla on kammottavaa ja suvaitsematonta roskaa." Hän kritisoi ohjelmaa sen tavasta kuvailla neuroepätyypillisiä ihmisiä, jotka on typistetty stereotyyppisiin rooleihin, joihin valtaväestö voi ”suvaita” vain silloin, kun se on heille mieluisaa.
Kritiikin ytimessä on Enbusken mielestä sarjan tapa esittää neuroepätyypillisiä henkilöitä äärimmäisten kliseiden kautta: "Ulkoa opettelu, kommunikaatio-ongelmat ja liiallinen iloisuus" ovat ainoat asiat, joista ohjelmassa puhutaan. Hän väittää, että todellinen ongelma ei ole kameroiden edessä, vaan niiden takana – eli ohjelman tekijöissä.
"Autisteista on kaksi suurinta klisettä: emme osaa kommunikoida ja sanomme kaiken liian suoraan. Toiseuttaminen on niin syvällä, ettei yhteiskunta ymmärrä väitteidensä kohtuuttomuutta," Enbuske toteaa. Hän myös kysyy, pitäisikö huonomman kommunikoijan olla se, joka todella kommunikoi?
Enbuske ehdottaa vaihtoehdoksi ”Ei-kirjolla-sarjaa”, jossa näyttäisi siltä, että kukaan ei hallitse matematiikkaa, filosofiaa tai historiaa, ja ihmiset pelaavat outoja ihmissuhdepelejä. Kuinka moni on loukkaantunut, mutta vain harva uskaltaa kertoa syynsä?
Yle suunnittelee Kirjolla-sarjan jatkamista tulevalla keväällä, ja uutta kautta odotetaan innolla. Uudessa kaudessa päähenkilöt vaihtuvat, ja ohjelma on rikkonut katsojaennätyksiä ja voittanut useita Venla-palkintoja. Sarja on herättänyt laajaa keskustelua eri medioissa, ja sen ympärillä liikuskelee monia mielipiteitä – mutta mitä mieltä olet sinä? Onko Kirjolla todella aito, vai vain jälleen yksi esimerkki pintapuolisesta ymmärryksestä autismin kentällä?