Kuvittele sunnuntai-ilta Suomessa vuonna 1975. Kerrostalohimmelevissä kodeissa kansa, joka on muuttanut maalta, kokoontuu television äärelle. Hämärtyvä ilta tuo mukanaan viihdettä, kulttuuria ja yhdessäoloa, kun ikkunoista kajastaa sinertävä valo.

Tuore kirja, *Kulttuuritelevision aika* (SKS 2024), putsaa pöydältä vanhat käsitykset ja avaa näkymän suomalaiseen televisiokulttuuriin vuosina 1975-1985. Kirjan kirjoittajat, mediatutkijat Anu Koivunen ja Mari Pajala, korostavat, että televisio ei ollut vain viihteen väline, vaan se oli syvällä yhteiskunnan rakenteissa ja vaikka otoksen kehittyneenä, se vaikutti yhteiskuntaan hyvin laajasti.

- *Kulttuuritelevisio-käsite* auttaa meitä ymmärtämään television eri rooleja ja kulttuurin merkitystä siihen liittyen, Koivunen toteaa.

1970- ja 80-lukujen vaihde on usein nähty niukkuuden ja pimeyden aikakautena, mutta todellisuudessa yhteiskunnassa kiehuu luova energia, joka vie kulttuuria eteenpäin. Televisio oli osa hyvinvointivaltion rakentamista, ja kulttuuri nähtiin koko yhteiskunnan kulmakivenä.

Yhteinen ohjelmakaavio kahdella kanavalla

Vuonna 1975 lähes jokaisella suomalaisella oli televisio, eikä tarjonta rajoittunut vain Yleisradioon ja kaupalliseen MTV:hen. Kanavat työskentelivät yhdessä luodakseen kansallisesti vetovoimaisen ohjelmiston ilman kilpailua. Tämä yhteistyö mahdollisti sen, että ohjelmistossa korostui kulttuuri, vaikkei uutisia ja ajankohtaisohjelmia unohtamattakaan.

Tuona aikana Kalevi Sorsa, useiden hallitusten pääministerinä, piti televisiotoimintaa kulttuuripoliittisena toimintana, toteuttaen, että kulttuuri ja sen rahoitus ovat yhtä tärkeitä kuin sosiaalipolitiikka. Huimat katsojaluvut myös todistavat television valtavaa arvostusta; tv-uutisia seurasi lähes 2 miljoonaa katsojaa illasta toiseen.

Televisioteatterit – kulttuurin aarreaitta

Teatteri otettiin mukaan televisioilmaisuun lähes heti tv-toiminnan alussa, ja Yleisradio aloitti säännölliset lähetykset jo vuonna 1959. Teatteria esitettiin kaikilla pääkanavilla, ja se oli kaikkien katsottavissa, mikä loi ruotsinkielisillekin mahdollisuuden nauttia teatterista.

TV-ohjelmissa esitetyt näytelmät ja myöhemmin TV-elokuvat ja minisarjat olivat erityisen suosittuja, ja niiden avulla saavutettiin laajempi katsojakunta.

Nostalgiset lastenohjelmat – Miksi Suomi sanoi ei Sesame Streetille?

Yhdysvalloissa supersuosittu lastenohjelma *Sesame Street* teki lähtökohtia arvioitaessa vaikutuksen, mutta Suomi päätti lopulta, ettei tällainen ohjelma sovi heidän televisiokulttuuriinsa. Mediakeskustelussa korostui, että ohjelmaan haluttiin laajempi näkökulma, ja sen koettiin olevan liian kaupallinen ja viihteellinen.

Kansallisia arvoja ja kasvatuskulttuuria korostava ohjelmatuotanto, kuten esikoululaisille suunniteltu ohjelma *Noppa*, sai kuitenkin jalansijaa. Tämä ohjasi lapsia uuden koulusysteemin pariin, mikä vahvisti peruskoulu-uudistusta.

TV-ohjelmien juhla-aika

Suomalaiset eläytyivät kulttuuritelevision aikaan erityisesti vuodenaikojen ohjelmien myötä. Euroviisut, Miss Suomi -kilpailu ja Syksyn sävel toivat ihmiset yhteen, eivätkä ne olleet vain ohjelmia, vaan koko kansakunnan yhteisiä juhlia, joissa seurattiin politiikan tuulia.

Kulttuuriteollisuuden kehitys antoi tilaa myös kunnianhimoisille tuotannoille, kuten TV2:n *Rauta-aika*, joka nosti esille merkittäviä suomalaisia kirjailijoita ja ohjaajia.

Kirjan kirjoittajat haluavat myös korostaa, ettei kaupallinen televisio ja Yleisradio eronneet merkittävästi ohjelmistollisilta tavoitteiltaan. Vaikka niiden välillä oli eroja, ne jakoivat samanlaista kulttuurillista kunnianhimoa, mikä teki 70-luvun televisiosta unohtumattoman aikakauden.