Maapallon 8 miljardista ihmisestä yli puolet kärsii uusiutuvien vesivarojen puutteesta ainakin yhden kuukauden ajan vuodessa, ja tämän osuuden arvioidaan nousevan merkittävästi tulevina vuosina. Tämä tarkoittaa, että tilanteen korjaamiseksi on kiireellisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin.

Monilla alueilla rajalliset uusiutuvat vesivarat ovat johtaneet fossiilisten vesivarojen, eli paleovesien, käyttöön. Nämä vesivarat ovat kerääntyneet maan sedimentteihin tuhansien tai jopa miljoonien vuosien aikana, ja niiden ehtyminen voi aiheuttaa vakavia seurauksia, kuten vesikriisin. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa sijaitsevassa Nubian hiekkakivivarastossa on valtava määrä makeaa vettä, mutta sen pumppaaminen syvältä maasta on kallista ja energiaa vievää. Se ei myöskään uusiudu riittävän nopeasti vastaamaan nykyajan tarpeita.

Uuden tutkimuksen mukaan esimerkiksi Intiassa ja Kaakkois-Kiinassa nämä vesivarat uhkaavat loppua vuoteen 2050 mennessä. Tilanne on kriittinen, sillä miljardien ihmisten ruoantuotanto riippuu tästä fossiilisesta vedestä, ja kulutus on kasvanut hurjasti viime vuosikymmenten aikana. Jos fossiiliset pohjavesivarannot ehtyvät, vesivarojen käyttöä on tehostettava tai ruoantuotantoa on siirrettävä muualle, mikä vaatii suuria sopeutuksia, sanoo professori Matti Kummu Aalto-yliopistosta.

Maapallon väkiluku jatkaa kasvuaan, mikä tarkoittaa, että ruokittavia suita on yhä enemmän, samalla kun vesivarat uhkaavat vähentyä erityisesti alueilla, joilla vettä jo ennestään puuttuu. Maapallon makeasta vedestä vain 2,5 prosenttia on saatavilla, ja suurin osa siitä sijaitsee jääkausilla. Järvien ja jokien makeasta vedestä on vain murto-osa, kun taas suurin osa on maaperässä.

Ihmisen toiminta, kuten patojen rakentaminen ja laajamittainen kastelu, on siirtänyt makean veden kiertoa entistä epätasapainoisempaan muotoon. Vain 10 prosenttia ihmisten käyttämästä vedestä menee muihin kuin keinosateille, ja esimerkiksi Välimeren alueen ruoan tuotanto olisi mahdotonta ilman valtavaa keinokastelua.

Intiassa valtavat määrät vettä käytetään 1,4 miljardin ihmisen ruokkimiseen, ja tämä vesi hyödyttää myös Itä-Afrikkaa, joka saa jopa 40 prosenttia sateestaan Intian keinokasteluista. Tämä tarkoittaa, että mikäli Intiassa lopetettaisiin kastelu, se vaikuttaisi suoraan Itä-Afrikan satoihin, joissa on jo nyt kriittisen kuivaa.

Ilmastonmuutos lisää myös pohjaveden lämpötiloja, ja vaikka lämpötila nousisi vain asteen tai kaksi, se voi johtaa saasteiden ja sairauksien, kuten arseenin ja mangaanin, esiintymiseen vedessä. Tulevaisuudessa kymmenillä miljoonilla ihmisillä pohjavesi saattaa olla liian lämmintä käytettäväksi talousvetenä.

Ilmaston äärimmäisten ilmiöiden esiintyminen, kuten kuivuutta ja tulvia, tulee myös lisääntymään. Professori Kummu pitää veden laadun heikkenemistä erittäin vakavana ongelmana. Jätevesistä 80 prosenttia päätyy suoraan vesistöihin, mikä vahingoittaa ekosysteemiä. Pelloilta valuu vesistöihin valtavia määriä ravinteita ja torjunta-aineita.

Veden puhdistaminen on äärimmäisen haastavaa, ja jos pohjaveteen pääsee esimerkiksi suolaista vettä merestä tai saasteita pintavedestä, niiden poistaminen on lähes mahdotonta.

YK:n järjestämä vesikonferenssi viime vuonna, ensimmäinen 46 vuoteen, osoittaa, että keskustelu makean veden tilasta on herännyt. Professor Kummu korostaa, että meillä on palattava kohtuullisempaan veden ja maan käyttöön. Ruokahävikin vähentäminen voisi olla yksi keino: noin neljäsosa ruoasta menee hukkaan, mikä tarkoittaa myös, että neljäsosa valtavasta määrästä käytettyä vettä katoaa samalla.

Kapkaupunki, joka vuonna 2017 uhkasi tulla ensimmäiseksi suureksi kaupungiksi, josta juomavesi loppuu, on toistaiseksi pelastunut sateiden ansiosta. Kuitenkin kaupungin infrastruktuuri, kuten huonosti hoidettu putkijärjestelmä, aiheuttaa yhä haasteita veden jakelussa.

Vesivarojen keinotekoinen valmistaminen, kuten meriveden suolan poistaminen, on mahdollista, mutta se vaatii runsaasti energiaa ja on jäänyt vain varakkaimpien valtioiden saavutettavaksi. Esimerkiksi Maltalla kolmasosa juomavedestä valmistetaan merivedestä. Maapallon vesikriisi on todellinen ja sen vaikutukset ulottuvat yhä laajemmalle, mikä vaatii meiltä kaikkia vastuullista vesinkäyttöä ja kestäviä ratkaisuja.