Suomalaisen politiikan tilanne on tällä hetkellä uskomattoman tylsä ja valitettavasti myös huolestuttava. Vaalien lähestyessä on hälyttävää, että suurimmaksi uutiseksi nousee se, kuinka lestadiolaispappi hyppäsi keskustasta perussuomalaisiin, herättäen enemmän keskustelua kuin kriittiset kysymykset kansan hyvinvoinnista.

Timo Soinin aktiivisuus blogikirjoituksissaan loikan tiimoilta paljastaa, kuinka hätkähdyttävät uutiset rajaavat keskustelua, mutta samaan aikaan unohdamme todelliset ongelmat. Inflaatio on romahduttanut kuluttajien ostovoimaa vuoden 2015 tasolle, ja sote-sekoilu sekä budjettileikkaukset rapauttavat luottamusta julkisiin palveluihin. Hallituksen päätös nostaa arvonlisävero 25,5 prosenttiin on kuin suora isku yrittäjien ja kansalaisten kilpailukyvylle.

Talouskasvun ennustaminen on kuin kiven heittämistä pimeässä: aina puoli vuotta edellä, ilman varsinaista toivoa käänteestä. Samaan aikaan Suomen tärkeimmän vientimaan, Saksan, odotetaan vajoavan taantumaan ensi vuonna, mikä tarkoittaa pahimmillaan, että tulemme näkemään yhä rajumpia leikkauksia ja erikoisratkaisuja Suomessa.

Kymmenen vuoden takaisista muistoista tulevat mieleen yksitellen ongelmat: sote-uudistus joka jäi keskeneräiseksi, kasvava velkaantuminen ja tuo 8,7 prosentin työttömyysaste. Nyt kansalaiset ovat jälleen epävarmoja, mutta toisin kuin silloin, oppositiolta puuttuu nyt johtajuus. Juha Sipilä kanavoi tuolloin kansalaisten turhautumisen 25 prosentin kannatukseensa, kun taas tänä päivänä oppositiossa on havaittavissa johtajuusvaje. Onko tällä kentällä enää vaihtoehtoja, joihin kansa voisi uskoutua?

Yrittäjät ja palkansaajat kaipaavat uusia näkemyksiä, eivätkä perinteiset puolueet, kuten keskuspuolue tai SDP, ole onnistuneet tarjoamaan ratkaisua. SDP on nostanut kannatustaan, mutta puolueen johtohenkilöiden imago on tulevaisuuden kannalta heikkona linkkinä. Vaikka vain 12 prosenttia suomalaisista pitää SDP:n johtoa viehättävänä, on tilanne edelleen vakava.

Huolto on suuresti kansalaisten käsissä. Onko politiikalla enää mahdollisuutta tuottaa järkeviä vaihtoehtoja terveydenhuollon, koulutuksen ja työllisyyden parantamiseksi, vai jäävätkö nämä kysymykset vain äänekkäiksi huutoiksi? Kansalaiset odottavat poliitikoilta aktiivista otetta näihin haasteisiin.

Kansalaisten luottamus politiikkaan ja puolueisiin on vain laskusuunnassa, ja tämä on ongelma, johon opposition ja hallituksen on syytä reagoida. Huolten aalto kasvaa, ja toivon mukaan politiikan tarjoamat vastaukset eivät jää vain kauniiksi sanoiksi. Viimeinkin suomalaiset ansaitsevat poliittisen johdon, joka on valmis ja kykenevä nostamaan koko kansan hyvinvointia. Vain aikaa ennen vaaleja on otettavissa takaisin – onko tämä tekijä, joka ylittää kuilut ja halkeamat kansanedustajien keskuudessa?