Klaus Härö, porvoolainen ohjaaja, tunnetaan aikaisemmin suomalaisen elokuvan älykkäänä ja kyynisenä tekijänä, joka ei pelkää käsitellä vaikeita aiheita. Uudessa elokuvassaan 'Ei koskaan yksin', hän vetää katsojan syvälle toisen maailmansodan aikaisiin traagisiin tapahtumiin, joissa juutalaisten pakolaisten luovutus natsi-Saksaan oli karuus, joka jätti pysyvät jäljet yhteiskuntaamme.

'Ei koskaan yksin' on intensiivinen ja koskettava tarina, joka keskittyy juutalaisten kohtaloon Suomessa ja nostaa esiin eettisiä kysymyksiä, jotka ovat yhä ajankohtaisia. Elokuvassa seurataan Abraham Stillerin, helsinkiläisen vaateliikkeen omistajan, vaikeita valintoja natsihallinnon alla. Stillerin rooli on monisyisempi kuin pelkästään pelastamisen halu; hänen on navigoitava epätoivon, pelon ja moraalisten dilemmojen meressä, johon liittyy myös paikallisten poliitikkojen, kuten Toivo Horellin ja Väinö Tannerin, toimintaa.

Elokuvan visuaalinen tyyli herättää elävästi historian synkät hetket. Härön kyky luoda tunnelmaa siksi niin tehokkaasti, että katsoja tuntee vaikutuksen syvällä sydämessään. Hän käyttää sumua ja hämyistä valaistusta osoittamaan, kuinka vaarallista ja epätoivoista elämän todellisuus oli niille, jotka joutuivat kokemaan järkyttäviä valintoja.

Erityisen huomionarvoista on, että elokuvassa on elementtejä film noirista, mikä tekee siitä ainutlaatuisen ja tarjoaa katsojalle jännitteen ja jännityksen yhdistelmän. Characters are beautifully complex, and the cast, including Ville Virtanen ja Nina Hukkinen, tuo syvyyttä ja inhimillisyyttä roolihahmoihinsa.

Mielenkiintoisia juonenkäänteitä elokuvassa ovat myös journalistin ja Stillerin väliset konfliktit, joissa naistoimittaja havainnoi ja kyseenalaistaa miehen menneisyyttä. Tämä dynamiikka lisää tarinaan kerroksellisuutta ja haastaa katsojaa miettimään, kuinka paljon historiaa me todellakin tiedämme ja ymmärrämme.

Klaus Härön 'Ei koskaan yksin' on enemmän kuin vain filmi; se on muistutus siitä, kuinka tärkeää on muistaa menneisyyden opetukset ja kunnioittaa niiden uhreja. Kaikki katsojat, erityisesti nuoret, kokevat mielenkiintoisia keskusteluja elokuvan aiheista sen jälkeen, kun ovat nähneet sen. Elokuva ei siten pelkästään vie katsovia aikamatkalle, vaan se haastaa meitä ajattelemaan ja keskustelemaan syvemmin elämän valinnoista ja niiden seurauksista.

Elokuvan lohduton loppu jättää katsojan pohtimaan, voidaanko historian virheitä koskaan korjata ja miten voimme varmistaa, ettei sellaisia tragedioita tapahdu uudelleen. Kuten elokuvan tagline sanoo: 'Kuka todella on koskaan yksin?' Tässä on kysymys, jota meidän kaikkien tulisi miettiä.