Tampereen Manse PP koki karvaan tappion Sotkamon Jymylle miesten Superpesiksen finaalisarjassa, päätyen voitoin 0–3. Joukkueen avainpelaajiin kuuluva Henri Puputti, 41, tuntee suurta pettymystä joukkueensa esityksiin. "Sotkamo pelasi vähemmän virheitä tehden tehokasta peliä. Meillä oli kuitenkin mahdollisuutemme voittaa erityisesti kahdessa ensimmäisessä pelissä, mutta näin ei käynyt," Puputti toteaa surumielisenä.

Henrin mielessä on myös paljon henkilökohtaista tuskaa, sillä hänen isänsä, viisi paralympiakultaa ja yksi hopea voittanut Veikko Puputti, menehtyi 30. heinäkuuta 79-vuotiaana kolme viikkoa ennen 80-vuotispäiviään. Veikon viimeiset vuodet eivät olleet helppoja, hän kärsi useista terveysongelmista, mukaan lukien muistisairaudesta, ja vietti aikansa hoivakodissa Kankaanpäässä.

Henri sai viettää hetkiä isänsä kanssa vain tunteja ennen tämän kuolemaa, ja hän tuntee olevansa onnellinen siitä. "Pesäpallo on vain peliä. Vaikka se on tärkeää, muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Isän kuolema vaikutti syvästi minuun, ja olen hiljattain alkanyt ymmärtää hänen saavutuksiaan urheilussa," Hän sanoo, painaen kyyneleitä poskiltaan.

Henri avaa myös ajatuksiaan isänsä urasta ja vaikutuksesta omaan elämäänsä. Veikko Puputille, joka oli vain 19-vuotias, kun hän koki traagisen onnettomuuden, joka muutti hänen elämänsä, urheilu oli tärkeä taistelu- ja selviytymiskeino. Henri kertoo koskettavan tarinan isänsä sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta, kun Veikko pyysi sairaalassa painoa ja opiskeluvälineitä saatuaan vakavan vamman.

Veikon pitkä ja menestyksekäs kari kiinnostaa myös nuorempia sukupolvia. Hän ei vain voittanut mitaleita, vaan toimi myös esikuvana monille. Henri myöntää, että lapsuudessa hän ei ymmärtänyt isänsä saavutusten suuruutta. "Vasta vanhempana tajusin, että isäni oli todella tehnyt suuria asioita elämässään.", hän sanoo.

Henrin surutyö jatkuu yhä. Hän kertoo, että vaikka suru on ollut läsnä pudotuspelien aikana, hän on elänyt pesiskuplassa, ja nyt on aika käsitellä tunteet rauhassa. Puputti aikoo kunnioittaa isäänsä ottamalla tatuoinnin, jossa on isän kuva, ja näin hän kantaa muistoja mukanaan. "Haluan, että he saavat kulkea mukanani, ja haluan kunnioittaa heidän vaikutustaan elämääni," Henri päättää vahvoin tuntein.

Tämä lyhyen ajan sisällä tapahtunut tragedia tuo jälleen esiin ihmisten kohdalla merkitykselliset asiat – rakkaus, perhe, ja se, kuinka tärkeitä muistot ovat meille kaikille. Veikko Puputin elämä on yksi esimerkki siitä, että vaikeudet voidaan voittaa, kuin myös ylläpitää toivoa vaikka haasteet olisivat suuria.