Länsimaissa mediakritiikki, erityisesti julkisissa yleisradioyhtiöissä, kuuluu sananvapauden ytimeen ja on tärkeä osa demokratiaa. Kuitenkin, tietoinen perinteisten tiedotusvälineiden luottamuksen murentaminen on radikaalin populismin yksi keskeinen strategia. Tämä on hyvin selvästi nähtävissä esimerkiksi Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin viestinnässä.

Suomessa perussuomalaiset puolueet alkoivat toteuttaa näitä taktiikoita YLE:n heikentämiseksi jo “jytkyvaalien” jälkeen vuonna 2011, väittää puolueen entinen kansanedustaja Kimmo Kivelä. Hän paljastaa, että jo tuolloin eduskuntaryhmässä keskusteltiin avoimesti Ylen kritisoimisesta tavoitteena nostaa puolueen suosiota.

Kivelä jopa arvioi, että tämän kritiikin tuuli Yleä kohtaan – nimeltä “Yle-asia” – oli yksi syy perussuomalaisten puolueen hajoamiseen, joka tapahtui muutama vuosi myöhemmin. Tämä keskustelu on aikanaan herättänyt paljon tunteita ja mielipiteitä, ja Kivelä nostaa sen esiin Nyt, kun Yle on jälleen mediapoliittisen keskustelun keskiössä.

Ylen merkitys puolueen sisäisissä ristiriidoissa on kiistanalainen, ja toinen puolueen entinen vaikuttaja viittaa Kivelän kommentteihin varauksetta. Kivelä toimi Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 2015-2019, jolloin Eurooppaan saapui suuri määrä pakolaisia, ja perussuomalaiset olivat hallituksessa suuressa ahdingossa.

Hänen aikanaan Yleä yritettiin myös vaikuttaa voimakkaasti, erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä uutisissa. Kivelä muistelee saaneensa paljon kritiikkiä hallintoneuvoston puheenjohtajana, ja hän toteaa, että hänen olisi pitänyt jopa kääntää tilanne Ylen vahingoittamiseksi, mikä ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksien rajoissa.

Ylen hallintoneuvostossa oli keskusteluja, joissa ei virallisesti päätetty Ylen mediapainotuksesta, mutta toisaalta keskustelut median ’ilmatilan’ haltuun ottamisesta herättivät mielenkiintoa. Tämä on herättänyt kysymyksiä, ovatko poliittiset tavoitteet ja journalismin riippumattomuus ristiriidassa keskenään.

Jatkuvat keskustelut Ylen juttujen sisällöstä ja niiden edustamista aiheista nostavat esiin perussuomalaisen puolueen sisäisiä jännitteitä, joita on seurannut puolueen hajoaminen. Esimerkiksi Yleisradion toiminnot ja keskeiset linjaukset ovat olleet jatkuvasti tärkeä keskustelunaihe.

Kivelän nostama avaus on alla yksi esimerkki siitä, kuinka syvälle yhteiskunnalliset ja poliittiset jännitteet voivat ulottua ja kuinka ne voivat muovata mediakenttää. Miten Yle muuttaa linjaansa, ja mihin suuntaan perussuomalaiset ovat menossa tulevaisuudessa?

Ylen luottamus on alkanut murentua, erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä, ja tämä nostaa kysymyksiä median ja politiikan suhteista. Kenties tärkein kysymys onkin, voiko media edelleen toimia puolueettomana keskustelun areenana, vai jäävätkö ne puoluetaistelun jalkoihin?

Kivelä ja muut entiset puolueaktiivit korostavat, että liberaalin demokratian kriisi on todellinen ja se heijastuu myös Yleisradiossa. Yle ei voi enää syrjittää tai muokata sisältöjään poliittisten suuntausten mukaan, ilman että usko sen puolueettomuuteen romuttuu. Mitä tämä merkitsee tulevaisuudessa, kun puolueet toimivat entistä enemmän omissa ”sosiaalisen median kuplissaan”? Kysymyksellisiä vastauksia ja syvällisiä analyysejä odotetaan kiihkeästi.