Ville Virtanen on ottanut suuren haasteen roolissaan Abraham Stillerinä uudessa elokuvassa "Ei koskaan yksin", joka vie katsojat toisen maailmansodan vaaralliselle aikakaudelle. Klaus Härö, tunnettu ohjaaja, valitsi Virtasen tähän rooliin yli kymmenen vuotta sitten, mutta silloin Härö totesi, että Virtanen on vielä kuin "villihevonen", sillä hänen maskuliinisuutensa oli liian voimakas rooliin soveltuvaksi. Virtanen myöntää, että aika on muokannut häntä: "Aika on tehnyt minulle hyvää suhteessa tähän rooliin."

Elokuvassa seurataan Stillerin ja Valpon juutalaisvastaisia toimintatapoja, joita esittää Kari Hietalahti. Stiller on juutalaispakolaisten puolella, yrittäen pelastaa heitä natsien kynsistä. Ensimmäiset juutalaispakolaiset saapuivat Suomeen Saksasta ja Itävallasta, mutta maassa on myös juutalaisvastaisia viranomaisia, kuten Arno Anthoni, joka näyttelee keskeistä roolia sekä uhkauksena että antagonistiina.

Vaikka Virtanen on 63-vuotias, Stiller oli alle kuusikymppinen, kun hän uskalsi nousta rohkeasti Valpoa ja Gestapoa vastaan. Virtanen huomauttaa, että monet historialliset tapahtumat materiaalissa ovat vielä ajankohtaisia, ja hän näkee roolinsa kantavan tärkeää sanomaa nyky-yhteiskunnassa.

Elokuvan kehittely on ollut pitkä prosessi. Klaus Härö on kestävä ohjaaja, jonka kanssa Virtanen on työskennellyt jo 1990-luvulla ja joka on valmistellut elokuvaprojektia lähes 20 vuotta. "Ei koskaan yksin" on ensimmäinen Härön poliittinen elokuva, joka käsittelee juutalaisten kohtaloa Euroopassa, sekä nousseita ilmiöitä kuten populismia ja rasismin kasvua. Virtasen mukaan on tärkeää, että elokuva herättää katsojissa ajatuksia ja keskustelua.

Villihenki ja ihmisen hyvyys - teemat nousevat esiin Virtasen ja Härön yhteistyössä. Virtanen menetti itsensä täysin rooliin, ja hän on yhdessä juutalaisten ystäviensä kanssa keskustellut siitä, mitä juutalaisuus todella tarkoittaa. Hän kertoo: "Keskustelimme ja pohdimme, että jokainen voi samaistua juutalaisuuteen ja sen perusarvoihin."

Valmistautuminen rooliin vaati Virtaselta myös kielitaitoa. Hänen piti oppia neljää kieltä: suomea, ruotsia, saksaa ja hepreaa. "Saksan opiskelua vaadittiin tuhansia toistoja, kun taas suomea sai kerrata vain sata kertaa", hän naurahtaa.

Elokuvan sanoma ja sen merkitys ajassa ovat mitä ajankohtaisimpia, ja katsojat voivat odottaa jotain ainutlaatuista. "Ei koskaan yksin" ei ole pelkästään elokuvakokemus; se on myös voimakas muistutus historian opetuksista, jotka resonoivat tänään, ja Virtanen toivoo, että ihmiset miettivät elokuvan teemoja pitkään sen jälkeen, kun viimeinen kohtaus on esitetty.