Hämeenlinnan teatteri on julkaissut musikaalin, joka ei pelkää katsoa historiaa silmiin ja yllättää rohkeudellaan. Tulisiipi tuo esiin historian julmuudet, mutta samalla se jättää tilaa unelmille ja vapauden kaipuulle.

Lavastus itsessään oli kuin elävä olento – se toimi näyttämön sydämenä, ei vain taustana. Laulujen rakenne oli monipuolinen ja sanojen sävykkyys ilahdutti suuresti. On helppo kuvitella, että näitä kappaleita on harjoiteltu intensiivisesti.

Erityismaininnan ansaitsee bändi, jonka muusikot vaihtoivat sujuvasti soittimia. Äänimaailma nosti esityksen vetovoimaa ja lisäsi siihen syvyyttä.

Tulisiipi on teos, joka ei kumarra menneitä käsityksiä. Se avaa näkymiä, joita teatterissa ei ehkä olisi uskallettu käsitellä kaksi vuosikymmentä sitten.

Roolisuoritukset olivat vahvoja ja huolellisesti toteutettuja. Oli ilo nähdä, kuinka aiemmin kaavoihinsa kangistuneet näyttelijät toivat lavalle uutta energiaa ja ilmaisua.

Useat näyttelijät vaihtoivat rooleja sujuvasti ja uskottavasti. Erityisesti Jyri Ojansivu erottui joukosta, hänen energinen eläytymisensä erilaisiin rooleihin toi esitykseen lisää intensiivisyyttä.

Esitys tasapainoili realismiin ja unenomaisiin hetkiin. Toisinaan koin kuin olisin katsomassa historian oppituntia, joka käsitteli pakkotyötä, gulakkeja, nälänhätää ja pelon ilmapiiriä, jota Stalinin aika Neuvostoliitossa loi. Kuitenkin kaiken kärsimyksen keskeltä pilkisti jatkuvasti lempeys, kuin unelma, jonka ei haluaisi loppuvan.

Tulisiipi on rohkea teos, joka herättää ajatuksia nykymaailmamme hauraudesta. Se käsittelee ilmiöitä ja valheita, joita ehkä suljemme mielestämme. Tämä on teatteria, joka jää ihon alle. Suosittelen esitystä sydämellisesti!