Viime aikoina mediassa on räjähtänyt silmiinpistävän suuri määrä susiuutisia, jotka ovat herättäneet voimakkaita tunteita ja keskustelua. Onko tämä tulva pelkästään luonnon ilmiöistä tiedottamista, vai mahdollinen vaikuttamiskampanja, jolla pyritään manipuloimaan yleistä mielipidettä suurpetojen hoidosta?

Suomessa susikannan hoito on ollut monimutkaisessa tilanteessa. Suurpetojen kannanhoidolliset metsästysluvat ovat jämähtäneet paikoilleen, mikä on aiheuttanut metsänhoitajissa, ja erityisesti metsästäjien keskuudessa, syvää turhautumista. Tällaisten tunteiden on helppo kääntyä mediakampanjaksi, kun siihen liittyy vahvoja intressejä ja tunnetta.

Suomen Metsästäjäliitto on yksi merkittävä toimija, joka on tunnettu onnistuneista lobbausyrityksistä. Liitto on organisoitunut ja sillä on kyky mobilisoida jäseniään tehokkaasti. Tämä turhautuminen on näkynyt mediassa, ja se voi vaikuttaa siihen, miten sudista ja niiden käyttäytymisestä uutisoidaan.

Erityisesti on huolestuttavaa, että ainakin osa mediasta osallistuu tähän vaikuttamiseen joko tietämättään tai halusta kerätä klikkauksia houkuttelevilla otsikoilla. Sudet ovat ekosysteemin avainlaji, joka vaikuttaa moniin muihin eläinkantoihin, kuten hirvieläimiin ja pienpetokantoihin, säilyttäen näin luonnon monimuotoisuuden.

Lupien evääminen on ollut monille niin sanotusti tuskallista, ja se on herättänyt voimakkaita tunteita. Uutisoinnin yleistymisessä on huolestuttavaa, että kansalaisten on vaikeaa erottaa, mikä on organisoitua painostamista ja mikä oikeaa tietoa. Vaikuttaa siltä, että kyse ei ole äkillisestä muutoksesta susikannan käyttäytymisessä tai määrässä, vaan enemmänkin järjestäytyneestä kampanjasta metsästyslupien palauttamiseksi.

Nykyinen riistakameraverkosto on niin kattava, että useat sudet voidaan havaita useista eri kameroista, mikä ei olisi mahdollista ilman tätä teknologiaa. Tämä vähentää epävarmuutta yksittäisten havaintojen osalta, mutta myös luo haasteita suden seurannan ja hallinnan suhteen.

Esimerkiksi Metsästäjäliiton vaikutus näkyi selkeästi Evon tiedekansallispuistohankkeessa, jonka valmistelua he yrittivät kaataa liittymällä muihin metsätalouden järjestöihin. Tämä tilanne on esimerkki järjestön huomattavasta vaikutusvallasta päätöksenteossa.

On toivottavaa, että suurpetopolitiikasta käytävässä keskustelussa käytetään Luonnonvarakeskuksen tuottamaa tutkimustietoa perustana, eikä vain manipuloitua uutisointia. On huolestuttavaa, kuinka pieni intressiryhmä voi vääristää yleisön käsityksiä luonnon toiminnasta ja suurpetojen merkityksestä niin voimakkaasti.

Susiuutiset ja niiden ympärillä käytävä keskustelu eivät saa jäädä tunteiden vietäviksi, vaan ne on ohjattava vastuulliseen ja tietopohjaiseen analyysiin. Akateeminen tutkimus ja asiantunteva keskustelu voivat auttaa löytämään tasapainon luonnonsuojelun ja metsästysoikeuksien välillä.

On tärkeää, että kansalaisten on tiedettävä, mistä puhutaan, jotta aidot ja kestävämmät ratkaisut osattaisiin löytää. Suurpetopolitiikka on monisyinen aihe, joka vaatii osapuoliltaan ymmärrystä sekä kykyä kuunnella toisiaan.