Perjantaina Kotkassa kalastaja Antero Halonen sai yllättävän saaliin, kun hänen pyydykseensä ui 2,3-kiloinen monni. Tämä tapaus on erityinen, sillä monni on virallisesti Suomessa kuollut sukupuuttoon. Kyseessä on harvinainen vieras, joka on herättänyt vahvaa keskustelua kalastuspiireissä ja ympäristönsuojelijoiden keskuudessa.

Monnin uiskentelu Halosen rysässä on jokin, mitä kalastajat ovat pitäneet kuoleman enteenä; sen löytämistä on perinteisesti pidetty merkillisenä. Monni nähtiin viimeksi Suomessa 1960-luvulla Pernajan alueella, ja sen jälkeen laji on käytännössä hävinnyt vesistöstämme.

Halonen tunnisti kalan heti, mutta varmistaakseen löydön hän soitti kalastusbiologi Teemu Tastille. Tast vahvisti, että kyseessä oli todella monni. ”Moni ajatteli, että monnia ei enää koskaan nähtäisi Suomen vesillä, sillä edellisestä havainnosta on kulunut kymmeniä vuosia”, Tast kommentoi Helsingin Sanomille.

Tastin mukaan monni on saattanut muuttaa Suomeen lämminvetisten vesien houkuttelemina. Kuluva syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin, ja vaikka monet kalat eivät nauti liiallisesta lämpötilasta, monni keskittyy lämpimiin vesiin. Kuitenkin yhden havainnon perusteella on mahdotonta sanoa, tulevatko monnihavainnot lisääntymään Suomessa.

Halonen toi monnin Kotkassa sijaitsevaan akvaariokeskus Maretariumiin, jotta se voisi jatkaa kasvuaan. Se oli vielä nuori, 63 senttiä pitkä ja painoi 2,3 kiloa. Maretarium on tunnettu erilaisista vesieläimistä ja sillä on keskeinen rooli sekä kasvatuksessa että luonnon tutustumisessa.

Mielenkiintoista on myös se, että Halonen ei ole ensikertaisten erikoislöytöjen kanssa. Hän on aikaisemmin saanut pyydykseensä myös muita harvinaisia lajeja, kuten ohuthuulikelttiä ja jopa Haminan mursun, joka jäi hänen verkkoihinsa heinäkuussa 2022. Tämä mursu aiheutti melkolailla hämmennystä, kun se hyppäsi veneeseen ja melkein kaatoi sen.

Jatkuva lämpeneminen ja meriveden suolapitoisuuden muutokset saattavat vaikuttaa lajin palautumiseen Suomessa. Halonen itse uskoo, että hänen aktiivinen kalastusmenetelmänsä on yksi syy, miksi hänen pyydyksiinsä eksyy niin paljon harvinaisia lajeja. Hänen kalastustaan voi kutsua elämäntapakalastukseksi, ja hän pitää useita pyydyksiä vesillä ympäri vuoden.

Tämä löytö on herättänyt keskustelua myös siitä, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa kalakantoihin ja niiden jakautumiseen. Onko tämä monnihavainto merkki siitä, että muitakin sukupuuttoon kuolleita lajeja saattaisi palata, vai onko tämä yksittäinen kuriositeetti? Aika näyttää, mutta toivoa on.

Viimeisimmät havainnot ja keskustelut asiasta nostavat esiin tärkeitä kysymyksiä ympäristönsuojelusta ja kalastuskäytännöistä, sillä nyt on aika miettiä, kuinka voimme suojata ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta sekä kestäviä kalastusmenetelmiä tuleville sukupolville.