Suomella on mahdollisuus nousta merkittäväksi strategisten raaka-aineiden tuottajaksi, ja Yhdysvaltojen kiinnostus kyseisiä aineita kohtaan tulee todennäköisesti kasvamaan presidentti Donald Trumpin toisen kauden myötä.

Strategisia raaka-aineita, kuten alumiinia, titaania, litiumia, grafiittia, mangaania ja harvinaisia maametalleja, kaivataan yhä enemmän niin puolustusteollisuudessa kuin vihreässä siirtymässäkin. Erityisen huomionarvoista on, että Suomi on EU:n ainoa koboltin tuottaja ja maailman toiseksi suurin jalostaja Kiinan jälkeen. Tämä avaa merkittäviä mahdollisuuksia Suomelle, kun mietitään tulevien vuosien raaka-aineiden saatavuutta.

Geologian tutkimuskeskuksen Hannu Lahtinen kertoo, että Suomi ei ole vain litiumin tuotannon käynnistämisen kynnyksellä, vaan maaperä kätkee sisäänsä myös muita kriittisiä raaka-aineita, joita ei ole vielä hyödynnetty.

Historiallisesti tärkeä Outokummun kaivos, joka suljettiin vuonna 1989, on nyt saanut uutta eloa ja on mukana EU:n strategisessa hankkeessa. Kysyntä kasvaa ja maailmanmarkkinahinnat nousevat, joten raaka-aineiden etsiminen on entistä tärkeämpää. Yhdysvaltojen ja Kanadan yritykset etsivät aktiivisesti näitä resursseja, samoin kuin kotimaiset toimijat.

Ottaen huomioon, että malminetsintä voi antaa paikallisille yhteisöille uusia työpaikkoja ja verotuloja, raaka-aineiden hyödyntämisestä voi syntyä paljon etuja. Voiko tulevaisuudessa kuitenkin syntyä diili, jossa turvallisuudesta maksetaan raaka-aineilla?

Samaan aikaan geopoliittinen kilpailu strategisista raaka-aineista kiihtyy. Aluesuunnittelun ja -politiikan asiantuntija Sami Moisio Helsingin yliopistosta korostaa, että Yhdysvaltojen, Kiinan ja EU:n on varmistettava kriittisten raaka-aineiden saatavuus, mikäli ne haluavat pysyä kilpailukykyisinä kansainvälisillä markkinoilla.

Suomen on syytä olla varuillaan, koska kilpailu luonnonvaroista voi johtaa paikallisiin konflikteihin ja aiheuttaa haasteita. On tärkeää varmistaa, että saadut hyödyt jäävät paikallisiin yhteisöihin eikä Suomi jää vain raaka-aineita vieväksi maaksi. EU:lla on nyt mahdollisuus kehittää omaa autonomiaansa raaka-aineiden saatavuudessa ja vahvistaa alueen taloudellista kestävyyttä.

Kartan mukaan globaalit varannat, kuten koboltti, nikkeli ja litium, löytyvät usein Suomesta. Onko Suomi valmis tarttumaan tähän tilaisuuteen ja kehittämään alueensa monimuotoisia mahdollisuuksia tai jääkö se vain raakatuotannon reservaatiksi? Moisio uskoo, että paine luonnonvarojen hyödyntämiselle johtaa väistämättä myös vastustukseen, joten yhteiskunnallisia keskusteluja ja osallistumista tarvitaan kipeästi.