Toimittaja Sonja Kailassaari on tänään vieraana ruotsinkielisessä Efter nio -keskusteluohjelmassa, jossa hän aloittaa haastattelun suomeksi.

”Tervetuloa Efter...” Sonja ehtii sanoa, mutta keskeyttää itsensä ja alkaa ihmetellä, miksi hän valitsi suomen kielen. Tilanne on lähes koominen, ja tv-studiossa istuu hänen vastanäyttelijänsä, näyttelijä Jaana Saarinen, joka hallitsee suomea, mutta osaa myös puhua ruotsia. Jaanan lapset ovat aikanaan saaneet koulutuksen ruotsinkielisessä koulussa, joten keskustelu kääntyy nopeasti toiseen kotimaiseen.

”Kiitos, mutta minä en ymmärrä suomea”, Jaana vastaa huumorilla Sonjan aloitukseen.

Ei aikaakaan, kun tilanne uusintuu. Sonja mainitsee iän ja vanhuuden, johon 69-vuotias Jaana tarttuu heti. ”Tarkoitatko, että minä olen vanha?” Hän napauttaa takaisin, saaden Sonjan takeltamaan sanoissaan.

”Haluankin nähdä, kuinka Sonja kaivaa itsensä ylös tästä kuopasta”, Sonjan juontopari Janne Grönroos nauraa ohjelman katsojien keskuudessa.

Nolostunut Sonja kiirehtii korjaamaan tilannetta: ”Ei, en tarkoita sitäkään! Sanoin tyhmärsti.” Hän selittää, että kyse ei ole iästä, vaan elämänasenteesta.

”Ihmistä voidaan pitää vanhana, jos hän valitsee mieluummin kotisohvansa kuin lähteä seikkailemaan”, Sonja vielä lisää. Jaana on samaa mieltä: seikkailunhalu ei riipu iästä, vaan enemmänkin ajatusmaailmasta.

”Jos lopettaa elämisen, ei halua enää seikkaillakaan”, Jaana uskoo.

Jaana myös pitää itseään seikkailijana, vaikkei hän haluaisikaan kohdata kaikkia pelkojaan. ”Laskuvarjohypyn voi hyvin jättää väliin ja olla silti elämänjanoinen seikkailija”, hän toteaa.

”Koko elämä on yhtä seikkailua, naiivisti sanottuna”, Jaana muotoilee.

Tämä keskustelu nousi erityisesti nykyajan ikäkäsityksiä ja seikkailuasenteita pohdittaessa. Onko elämän täyttämällä seikkailuilla ikäänsä vanhanaikaisuutta vai jotakin jännittävää ja uutta? Sonjan ja Jaanan vuoropuhelut antavat ajateltavaa kaikille, jotka pohtivat omaa suhtautumistaan elämään ja vanhenemiseen.