Suomalainen huippukirjailija Sofi Oksanen on ottanut kantaa Helsingin Senaatintorilla vuonna 1993 pidettyyn suurkonserttiin, jota tähdittivät Leningrad Cowboys ja Puna-armeijan kuoro. Oksanen esittää provokatiivisen kysymyksen siitä, miten SS-upseerit olisivat voineet esiintyä samalla tavalla kuin tuo kuuluisa konsertti, ja tekee selkeän vertauksen natseihin. Kiihkeä keskustelu tästä aiheesta on herättänyt monenlaisia mielipiteitä.

Tuo konsertti keräsi suuren osan yleisöä - arviolta jopa 70 000 ihmistä - ja sen toteutuksessa hyödynnettiin voimakkaasti Neuvostoliiton kulttuuriperintöä, mikä Oksasen mukaan on problematista. Hän ihmettelee, miksi neuvostohistoriaa on Suomessa ja länsimaissa yhä käsitelty niin kevyesti, kun historialliset tapahtumat olivat niin verisiä.

Oksanen vertaa konserttia siihen, miten natsi-Saksan symboliikkaa ei voitaisi hyväksyä samanlaisessa tapahtumassa mistään syystä. Hän huomauttaa, että Saksa on tehnyt voitavansa kohdellakseen menneisyyttään vakavasti, toisin kuin Neuvostoliiton perinnöstä on keskusteltu.

Leningrad Cowboysien laulaja Mato Valtonen ei kuitenkaan voi nähdä suurkonsertin vertailua natseihin keinona ymmärtää aikakautta. Hänen mielestään tilanne oli täysin erilainen, ja Neuvostoliiton romahduksen jälkeiset vuodet olivat toivon aikakausi Boris Jeltsinin presidenttikauden myötä. Valtonen viittaa siihen, että siitä ajasta kantautui viestejä demokratian kehityksestä Venäjällä.

On myös syytä huomioida, että häilyvä suhde Venäjän vaikutusvaltaan on jättänyt jälkensä suomalaisen kulttuuriin. Valtosen omat kokemukset itänaapurin vaikutuksesta musiikkiin ulottuvat aina vuoteen 1977, kun Sleepy Sleepers-yhtye yritti julkaista levyn nimellä "Karjala takaisin", mutta nimi torjuttiin peläten YYA-sopimuksen rikkoutumista.

Kuitenkin Oksasen kriittinen katsaus herättää kysymyksiä siitä, kuinka historiasta oppiminen ja sen käsitteleminen voivat vaikuttaa nykyiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Miksi joitakin asioita on helppo unohtaa, kun neuvostoperintöä juhlitaan kansanjuhlissa? Tämä keskustelu jatkuu edelleen, ja sen merkitys on entistä ajankohtaisempi.