Kirkkonummella sijaitsevan koulun rehtorin päätös perua Georg Friedrich Händelin Messias-oratorion koululaisesitys uskonnollisten viitteiden vuoksi on herättänyt laajaa tyrmistystä. Kohu ei ole vain merkki epäonnistuneesta päätöksenteosta, vaan se kuvaa myös laajempaa ongelmaa: länsimaisten kulttuuriperinteiden vähäistä arvostusta ja pelkoa.

Händelin Messias on yksi länsimaisen taidemusiikin suurimpia saavutuksia, ja sen Halleluja-kuoro kuuluu maailman tunnetuimpiin sävellyksiin. Tämä oratorio ei ole vain musiikkiteos; se on kulttuurillinen merkkipaalu, joka heijastaa historiallisen ajan näkökulmia ja arvoja. Sen libretto, joka perustuu Raamatun teksteihin, kuvaa kristinuskon ydintarinaa ja sen merkitystä länsimaisessa kulttuurissa.

Yllätys rehtorille ja opetustoimenjohtajalle oli ilmeinen, kun he saivat tietää vain pari päivää ennen konserttia, että esityksessä käsitellään Jeesuksen elämää. Onko meidän todella syytä pelätä kulttuurihistoriamme merkitystä ja syventyvää ymmärrystä?

Kuten opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) on todennut, lännen kulttuuri- ja taidehistoria on tiiviisti sidoksissa kristinuskoon. Mikäli Händelin teos kielletään, tarkoittaa se käytännössä sitä, että kymmenet tuhannet taiteet, kulttuuriprojektit ja -ilmiöt, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan, ovat myös vaarassa. Tämä tarkoittaa kulttuurisen köyhyyden kasvua, ja se heikentää lasten kykyä ymmärtää ja arvostaa kulttuuriperintöämme.

Kirkkonummen koulun päätös on selvästi virheellinen ja loukkaa koululaisten sivistyksellisiä oikeuksia. Reaktion taustalla on Hämeenlinnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös, jonka mukaan uskonnoton alakoululainen oli oikeutettu 1 500 euron hyvitykseen syrjinnästä gospel-konsertissa. Tämä johtaa siihen, että koulujen on yhä enemmän oltava varovaisia uskontoon liittyvissä kysymyksissä.

Opetushallitus totesi, että Kirkkonummelle aiottu barokkikonsertti ei ollut uskonnollinen tilaisuus, mutta silti raja uskontoon viittaavien elementtien sallittavalle määrälle on häilyvä. Tällaisessa epäselvyydessä koulujen on pakko varoa kaikkea, mikä voisi edes etäisesti liittyä uskontoon. Tämä yli-innokkuus johtaa kulttuuristen ja koulutuksellisten käytäntöjen köyhtymiseen.

Kaiken kristillisyyteen viittaavan karsimisvaatimus kouluista ja laajemmasta yhteiskunnasta paljastaa ääriaatteellisen ajattelutavan, joka vie meidät alas sivistyksen portaissa. Meidän on välttämätöntä puolustaa länsimaisen kulttuurin perusteoksia kouluissa — ei ainoastaan sallittuna, vaan suositeltuna tai jopa pakollisena oppimateriaalina. Elämme aikakautta, jolloin on entistä tärkeämpää ymmärtää ja arvostaa taiteen ja kulttuurin moninaisuutta sen uskonnollisesta sisällöstä riippumatta. Jos Opetushallitus ei ole valmis selkeyttämään epäselvää ohjeistustaan, on ongelma ratkaistava lainsäätönteitse ja palattava kulttuurilliseen monimuotoisuuteen, joka tekee yhteiskunnastamme rikkaamman.