Viime vuosina näkyvyyttä saanut tradwife-ilmiö on herättänyt keskustelua erityisesti nuorien naisten keskuudessa. Monet heistä unelmoivat paluusta perinteisempään, kotirouva-tyyppiseen elämäntapaan. Kysymys kuuluukin: onko tämä vain konservatiivisuuden nousua, vai liittyykö siihen jotakin syvempää ja aitoa, kuten halu olla enemmän läsnä omien lasten elämässä?

Tradwife-kulttuuri viittaa usein 1950-luvun Yhdysvaltojen ja Englannin keskiluokkaiseen perheeseen, mutta Suomessa tämä ilmiö on pitkälti tuontitavaraa. Meillä ei ole koskaan ollut yhtä juurtunutta kotirouvakulttuuria kuin vaikkapa Saksassa, missä naisten rooli kodinhoitajina on ollut vakiintuneempi. Vaikka englannin- ja amerikkalaisessa kulttuurissa lastenhoito on ollut niin kallista, ettei toisen vanhemman ole ollut mahdollista palata työelämään, Suomessa hyvinvointivaltio on mahdollistanut äitien osallistuvan työelämään.

Nykyisin monet perheet jakavat kotitöiden ja lastenhoidon vastuuta tasaisemmin. Miehet osallistuvat enemmän kuin ennen, mutta naiset kantavat yhä suurinta vastuuta. Feminismi on kuitenkin ottanut haasteen vastaan ja pitänyt naisten oikeuksien toteuttamista ensiarvoisen tärkeänä, mutta onko se johtanut vain lisääntyneisiin paineisiin? Keskustelu kaksoistaakasta – työelämässä käynnistä ja samalla kodinhallinnasta – on yhä ajankohtaista.

Monet nuoret saattavat tuntea, että heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: työskennellä täysillä tai jäädä kotiin. Tämä yksinkertaistaminen ei kuitenkaan ole ongelman ratkaisu. Kukaan ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, ja sydäntäriipivä on näiden vaihtoehtojen välinen ristiriita.

Ristiriita ei rajoitu vain äiteihin; se koskettaa kaikkia vanhempia. Vaikka yhteiskuntamme on kehittynyt, monet edelleen uskovat, että naisten tulisi ensisijaisesti hoitaa koti ja lapset. Tällöin unohtuu se tosiasia, että kodinhoito ja lasten hoito ovat työtä, joka pitäisi jakaa tasapuolisesti keskinäisessä suhteessa.

On myös hämmästyttävää, että monet nuoret kokevat houkutusta elää eräänlaisessa lapseuden kaltaisessa huolettomuudessa, jossa he välttävät vastuuta. Halua heittäytyä holhottavaksi on vaikea ymmärtää, ja sen taustalla voi olla pelkoa omasta itsenäisyydestä.

On kuitenkin tärkeää, että jokainen pystyy huolehtimaan omista asioistaan ja elämään itsenäisesti. Jos päätöksenteko tulisi olla itsenäistä, ei siihen kenelläkään tulisi puuttua, mutta on tärkeää varmistaa, ettei holhottavaksi jääminen vaaranna tulevaisuutta. Se, että joku pysyy kotona lastensa kanssa, voi olla hieno päätös, kunhan molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä sovittuun järjestelyyn.

Tärkeää on myös, että molemmat osapuolet ymmärtävät taloudelliset riskit: onko eläke ja omaisuus riittävällä tasolla, ja miten ne jakautuvat mahdollisen eron tai kuoleman jälkeen? Vaikka tradwife-kulttuuri voi ulkoisesti näyttää yksinkertaiselta ratkaisulta, se tuo mukanaan monimutkaisia kysymyksiä, joita ei voi sivuuttaa. Viime kädessä on kyse tasapainosta vapauden ja vastuun välillä, mikä on haaste, joka vaatii avointa keskustelua ja ymmärrystä.