On yhä selvää, että emme ole koteidemme ainoita asukkaita, sanoo Oulun yliopiston Homings-hankkeen johtaja Pauliina Rautio. Jatkuvasti jaamme arkemme moninaisten eliöiden kanssa, ja se voi olla sekä kiehtovaa että pelottavaa.

Esimerkkinä tästä on erään haukiputaalaiskotitalon ikkuna, josta löytyy pieni koiperhonen lennähtelemässä sisään talven kylmyydestä huolimatta. Koti voi olla täynnä elämää, jota emme aina edes huomaa. Elina Viljamaa, oululainen asukas, toteaa, että vanhassa hirsitalossa on tottunut ongelmaan; perheen ohella siellä on muitakin elämän muotoja.

Kuitenkin, ei aina ole niin yksinkertaista. Kutsumattomat vieraat, kuten tuholaiset tai ei-toivotut eläimet, voivat aiheuttaa pelkoa ja inhoa. Joillekin ihmisille tämä on vain osa elämää, mutta toisille se on haaste, joka tuo mukanaan stressiä.

Viljamaan pihapiirissä asuu hevosia, kanoja ja jyrsijöitä, mutta hänellä on myös kissa, joka pitää jyrsijöitä kurissa. Yöaikaan saattaa kuulla lepakkojen ääniä, ja kesäisin linnut pesivät katonrajassa. Elinympäristö on monimuotoinen, ja jokapäiväinen elämä on täynnä pieniä ihmeitä.

Miksi tämä kaikki kiinnostaa? Siksi, että tutkimuksessa halutaan ymmärtää ihmisten ja muiden lajien välistä yhteyttä ja sen haasteita. Rautio painottaa, että pitäisi purkaa ajatus ihmiskeskeisyydestä ja ymmärtää, kuinka tärkeä osa muut lajit ovat elinympäristössämme.

Leidenin yliopiston apulaisprofessori Tuomas Aivelo tiivistää: ”Meidän ajattelumme mukaan koti on vain ihmisten oma alue, mutta todellisuudessa se on elinympäristö monille muillekin lajeille.” Ekologisesta näkökulmasta kodit ovat ketjun tärkeitä lenkkejä, jotka vaikuttavat jopa laajempaan luonnonsuojeluun.

Tutkimus käsittää laajan alueen, johon kuuluu paitsi näkyvä elämä, myös mikrobitason olotilat, kuten hapanjuurien elämät. Tämän vuoksi on tärkeää kerätä tarinoita, kokemuksia ja havaintoja – jopa arkisia, pieneltä vaikuttavia hetkiä.

Rautio kertoo, että tutkimuksessa eniten kokemuksia on tullut hämähäkeistä. Ihmiset saattavat ensin suhtautua niihin epäluuloisesti, mutta hetken kuluttua muistelevat omia kokemuksiaan, kuten hämähäkin, jonka he ovat nimenneet. Tällaiset muistot auttavat ymmärtämään, että emme elä formaalisessa tyhjöissä, vaan yhteisössä muiden elämänmuotojen kanssa.

Ajatus hämähäkkien ja muiden kodissa olevien olentojen ymmärtämisestä voi jopa auttaa meitä suojelemaan maapalloamme tehokkaammin. Jos suhtaudumme kotimme luontoon avoimemmin, voimme kehittää parempia käytäntöjä, jotka suojelevat monimuotoisuutta ja ekosysteemejä. Rautio ja Aivelo korostavat, että meidän on hyväksyttävä, että asumme yhdessä monien muiden lajien kanssa ja se on asioiden normaali tila.