Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen jakaa uutuuskirjassaan järkyttävän kokemuksen vakavasta auto-onnettomuudestaan syksyllä 2005.

Onnettumuus tapahtui, kun Henttinen ajoi Lempäälän siltaa pitkin ja vastaantuleva auto syöksyi päin häntä. Henttinen kuvailee hetkeä kuin hidastetussa elokuvassa, jolloin hänellä oli vain pari sekuntia aikaa päättää, kääntääkö rattia kohti kaidetta vai vastaan tuleviin ajoneuvoihin. Läpivalaistavan ikkunan kautta hän huomasi, että toinen kuljettaja oli menettänyt tajuntansa.

Sen jälkeen seuraa voimakas törmäys, ja Henttinen muistelee, miten turvatyyny laukesi yllättäen ja matkustamoon levisi savua. Hän huomasi, että auto oli niin pahoin vaurioitunut, että oven aukaisu oli mahdotonta. Henttinen näki ikkunasta, kuinka muuan päättäväinen nainen astui esiin auttaakseen. Nainen ryhtyi ohjaamaan liikennettä ja säätelemään tilanteen kaaosta.

Lopulta Henttinen saatiin ulos autosta, ja onnettomuuspaikalla tilanne rauhoittui, kun poliisi saapui paikalle. Yllättäen autoilijan penkiltä löytyi puoliksi tyhjennetty Leijona-viinapullo, mikä herätti kysymyksiä kuljettajan kunnosta.

”Melkein kuolin”

Siltakin kolarista selviytyi ilman vakavia vammoja, mutta hänen Volvonsa oli lunastettava. Poliisi vahvisti, että onnettomuus olisi voinut olla huomattavasti vakavampi, jos kolari olisi tapahtunut Henttisen takana olevan nelihenkisen perheen kanssa. Nyt molemmat kuljettajat kuitenkin selvisivät vaurioitta.

Onnettomuuden jälkeen Henttinen meni varmuuden vuoksi lääkäriin, eikä häneltä löytynyt näkyviä ruhjeita. Seuraavana aamuna kuitenkin rintakehässä tuntui kipua ja selvästi turvavyön jäänteet olivat jättäneet jälkensä. Tapahtuman vakavuus iskostui hänen mieleensä – hän oli melkein menettänyt henkensä, ja sen käsittelemiseen meni viikkoja.

Tämä traumaattinen kokemus sai Henttisen miettimään omaa suhdettansa alkoholiin. Hän paljastaa, että oli päättänyt lopettaa juomisen lähes kymmenen vuotta sitten, koska alkoholi oli alkanut tuntua turhalta. Kotona on hyllyllä vielä useita koskemattomia konjakkipulloja, jotka toimivat muistutuksena menneestä elämästä.

”En kaipaakaan humalaa”, Henttinen toteaa jälkikäteen, ja korostaa, kuinka onnettomuus on muuttanut hänen elämäänsä pysyvästi. Kirja on paitsi henkilökohtainen kertomus myös vahva viesti siitä, kuinka tärkeää on arvostaa jokaista hetkeä ja elää täysipainoisesti.