Kuvataiteilija Katariina Sourin ja Lux Helsingin välinen riita on saavuttanut uuden käänteen, joka on herättänyt keskustelua taiteilijoiden oikeuksista ja sopimusetiikasta. Souri julkaisi perjantaina pitkän Facebook-kirjoituksen, jossa hän rikkoi aiemmin solmimaansa salassapitosopimusta.

Sourin mukaan Helsingin Tapahtumasäätiö ja erityisesti asiasta vastuussa ollut Fatim Diarra ovat pitäneet häntä hiljaisena. Hän paljasti, että hänellä oli vakavia terveysongelmia, mukaan lukien uupumus ja masennus, pitkän taistelun seurauksena. Tämä johti siihen, että hän tunsi pakotetuksi allekirjoittamaan sopimuksen, joka pakotti hänet vaikenemaan sellaisten asioiden ympärillä, joita hän piti väärinä.

Souri kertoi tuntevansa, että hänet oli ajettu nurkkaan henkisesti ja taloudellisesti. Hänelle oli alun perin luvattu, että Tapahtumasäätiö kattaa kaikki oikeudelliset kulut, mutta myöhemmin hänelle ilmoitettiin, että vain puolet kuluista olisi katettu.

”Olin vain halunnut julkistaa anteeksipyynnön, mutta olo vain paheni sopimuksen myötä. Taiteilijana vaikeneminen tuntui ahdistavalta joka päivä,” Souri sanoi Iltalehdelle.

Kohua herättänyt teos "Pohjan kosketus" esiteltiin Lux Helsingissä ja se aiheutti keskustelua jopa ennen tapahtuman alkua. Saamelaisaktivisti Petra Laiti arvosteli Sourin teosta kulttuurisesta omimisesta, mikä käynnisti myrskyn sosiaalisessa mediassa ja uhkasi teoksen esillepanoa.

Sourin teos lopulta esiteltiin, mutta siitä poistettiin muita herkkää sisältöä. Lux Helsingin johto, Tapahtumasäätiö, pyysi Sourilta myöhemmin julkisesti anteeksi, myöntäen, että heidän aiempi viestintänsä oli ollut liian jyrkkää ja loukkaavaa taiteilijan omaa näkemystä kohtaan.

Souri paljasti, että hän oli ennen tätä keskustellut Rosa Meriläisen, KULTA ry:n pääsihteerin kanssa, joka tuki hänen oikeuksiaan taiteilijana. Meriläinen varoitti Souria taistelemasta saamelaisaktivisteja vastaan, sanoen, että sellaista taistelua ei voi voittaa.

Diarran ja Meriläisen osuus Sourin puolustamisessa herättää kysymyksiä taiteilijoiden oikeudesta ilmaista itseään ja käsitellä kulttuuri-identiteettiään. Diarra ei kuitenkaan ole kommentoinut Sourin syytöksiä kanssaan ja oli sopinut, että Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula kommentoi tämän sijasta.

Sourin mukaan sopimus vaati vaitioloa pahoittelutiedotteen julkaisemisen yhteydessä. Onko todella mahdollista, että tällaiset vaatimukset ovat liiallisia ja vaarantavat taiteilijoiden sananvapauden?

Juristit ja osapuolet keskustelivat sopimusehdoista, mutta Sourin mukaan uhkaavat seuraukset ja eri tulkinnat sopimuksista ovat jääneet hämäräksi. Souri avasi myös, että hän oli yrittänyt olla yhteydessä Diarjaan saadakseen tarkennusta sopimuksen tulkintaan, mutta ei saanut kattavaa vastausta.

Lux Helsingin tapauksessa nostetut kysymykset taiteilijoiden ja kulttuuriryhmien oikeuksista ovat edelleen ajankohtaisia, ja Sourin tilanne nostaa esiin vakavia kysymyksiä siitä, kuinka hyvin huolehdimme taiteilijoiden suojelemisesta ja kunnioittamisesta.

Ovatko sopimuskäytännöt esteenä taiteelliselle ilmaisulle, ja miten tulemme varmistamaan, että kaikkien ääni kuuluu? Tämä tapaus on vain jäävuoren huippu laajemmassa keskustelussa taiteen, kulttuurin ja oikeudenmukaisuuden ympärillä.