Ruotsalaisessa varastossa tapahtui 1950-luvulla kummallisia asioita, jotka herättivät pelkoa nuorten keskuudessa. Kaukana hämärässä he kohtasivat olennon, jonka kuviteltiin olevan hirviö. Tämä olento ei kuitenkaan ollut apina kuten huhuttiin, vaan julkinen esiintyjä Julia Pastrana – palsamoitu ruumis, joka oli unohtunut ajastaan.

Julia Pastrana syntyi vuonna 1834 Sierra Madren alueella Meksikossa ja oli sairastanut äärimmäisen harvinaista hypertrikoosi-nimistä sairautta, joka sai hänen kehonsa ja kasvonsa peittymään tiheällä mustalla karvalla. Häntä tunnettiin monilla nimillä, kuten ”Paviaanilady” ja ”maailman rumimmankina naisena”. Juliea pidettiin nähtävyytenä, ja hän esiintyi eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Hänen myrskyisä elämänsä muuttui täysin, kun hän sai managerikseen aviomiehensä Theodor Lentin, joka näki hänessä vain rahasäkin. Vaikka Julia oli alun perin ollut lahjakas ja älykäs taiteilija, Lentin ahneus ja kyky hyödyntää hänen erikoisuuttaan veivät häneltä itsenäisyyden ja elämänilon.

Julia Pastrana kuoli 26-vuotiaana synnytyskomplikaatioihin, ja hänen kohtalonsa ei kuitenkaan päättynyt siihen. Aviomiehensä teetti hänen ja heidän kuolleen poikansa palsamoinnin ja kiersi ruumiit maksaville katsojille eri puolilla maailmaa. Tämä herätti paljon närkästystä, sillä monet pitivät julkaisua ja esittelyä epäinhimillisenä.

Pastrana oli enemmän kuin vain fyysinen kummajainen; hän oli nainen, joka oli lempeä ja taitava. Lääkärit jopa tutustuivat häneen, ja Charles Darwin viittasi häneen ominaisuuksiensa vuoksi ”gorillamaisena”. Tämä ei kuitenkaan auttanut häntä, sillä suurin osa ihmisistä näki vain esineen, ei ihmistä.

Pastranan ruumiin kohtalo oli yhtä myrskyisä kuin hänen elämänsä. Hänestä ja hänen pojastaan muodostuivat toivojen ja pelkojen symbolit jopa ihmisoikeusaktivistien keskuudessa. He korostivat Pastranan tarinaa esimerkkinä siitä, kuinka yhteiskunta on usein pettänyt niitä, jotka poikkesivat normista.

1950-luvulla Pastranan mädäntynyt ruumis päätyi Osloon ja herätti voimakkaita reaktioita. Monet katsojat pyörtyivät nähdessään “täytetyn apinanaisen”, ja tapahtuma sai laajaa huomiota. Lopulta nämä julmat esitykset loppuivat 1970-luvulla, mutta Pastranan ja hänen poikansa muumiot kiersivät omistajalta toiselle, kunnes ne katosivat mystisesti.

Pastranan historia ei ole vain tragedia yksittäisestä henkilöstä, vaan se on myös muistutus ihmisten välisten suhteiden hajoamisesta ja syrjinnästä, joka useimmiten kohdistuu niihin, jotka eivät sovi yhteiskunnallisiin normeihin. Ihmisoikeusaktivistit juhlivat hänen löytöään ja hautajaisiaan, jotka pidettiin Meksikossa helmikuussa 2013, ja hänen tarinansa herättää yhä keskustelua ulkonäön, identiteetin ja ihmisen arvon ympärillä. Julia Pastranan tarina on muistutus siitä, kuinka tärkeitä ovat jokaisen yksilön oikeudet ja kunnioituksen merkitys yhä tänä päivänä.