Väärän tiedon levittäminen ja omien toimien oikeuttaminen propagandan avulla ovat olleet sotien keskiössä kautta aikain. Digitaalisessa aikakaudessa ilmiö on kuitenkin kehittynyt merkittävästi, muuntuen lentolehtisistä suureksi disinformaatioverkostoksi.

Ukrainan sodan myötä internetissä kiertää runsaasti dis- ja misinformaatiota niin Venäjän kuin Ukrainan puolelta. Propagandan ja väärän tiedon vastapainoksi on kuitenkin syntynyt useita toimijoita, jotka pyrkivät paljastamaan totuutta.

Yksi näistä asiantuntijoista on Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pekka Kallioniemi, joka vierailee usein medioissa, kuten Iltalehdessä. Hän on myös luonut Vatnik Soup -artikkelisarjan, jossa käsitellään Venäjän disinformaatiota. Sarjan, joka alkoi lokakuussa 2022, oheiskirja julkaistiin 19. syyskuuta.

Kallioniemen mukaan 'vatnik' viittaa henkilöihin, jotka jakavat Venäjän propagandaa riippumatta siitä, ovatko he itse venäläisiä tai vakuuttuneita Kremlin narratiivista. Hän mainitsee, että monet 'vatnikit' voivat toimia kyynisistä motiiveista, kuten rahan takia.

Venäjän nykyisin 'kuumimmat' narratiivit Ukrainasta korostavat, että Ukraina on täysin korruptoitunut valtio ja sen tukemisen on turhaa. Kallioniemen mukaan näitä väittämiä tukevat äärioikeisto ja herättävät kysymyksiä lännen tuen käytön puolesta.

Iltalehden sota-asiantuntija Emil Kastehelmi muistuttaa myös, että rauhanneuvotteluissa Venäjä voisi mahdollisesti saneilla ehtoja, mikä voisi johtaa Ukrainaan liittyvään territoriaaliseen jakoon. Kastehelmi korostaa Venäjän historiallisen epäluotettavana sopimuskumppanina ja varoittaa mahdollisista rauhanneuvottelujen riskeistä.

Monet disinformaatiota levittävät tahot saavat rahoitusta suoraan Venäjän valtiolta. Esimerkiksi eräälle yhdysvaltalaiselle yritykselle myönnettiin lähes 10 miljoonan dollarin rahoitus Venäjän valtiorahoittamalta mediayhtiöltä RT, jonka avulla luotiin anti-Ukraina -materiaalia sosiaalisen median alustoille.

Kallioniemi toteaa, että tämä on vain jäävuoren huippu, ja varat disinformaation levittämiseen saattavat olla paljon suuremmat, kuin tiedetään. Lisäksi sosiaalisessa mediassa on esiintynyt niin sanottuja bottitilejä, jotka levittävät Venäjän kannalta myönteisiä viestejä.

Etenkin Yhdysvaltain presidentinvaalien alla 'hyödyllisiä idiootteja' ilmestyy jakamaan disinformaatiota tietämättään, sillä Venäjän levittämät viestit ovat uponneet heidän alitajuntaansa. Kallioniemen mukaan tämä ilmiö on hyvin vaarallinen, koska se voi vaikuttaa julkisiin keskusteluihin laajasti.

Kuitenkin myös Ukraina hyötyy omasta propagandastaan. Kallioniemi toteaakin, että molemmat osapuolet, Ukraina ja Venäjä, tuottavat narratiiveja, jotka palvelevat heidän etujaan. Esimerkiksi Ukrainan sodan menestykset nostetaan esille, vaikka ne saattavat olla osittain muokattuja tai liioiteltuja.

Asiantuntijat varoittavat, että on vaikeaa löytää puhdasta totuutta sodan aikana, kun jokainen osapuoli pyrkii manipuloimaan narratiiviaan kansainvälisen yleisön silmissä. Venäläiset sotabloggarit ovat kuitenkin nousemassa uuteen rooliin, joissa he pystyvät tarjoamaan toisinajattelijalle vaihtoehtoisia näkökulmia, vaikka niiden luotettavuutta on mahdotonta taata. Mikäli sodan epäilykset jatkuvat ja tietoa vääristellään, kysyy moni: Kuka oikein puhuu totta?