Propaganda ja väärän tiedon levittäminen ovat aina olleet sodan keskiössä, mutta digitaalisen aikakauden myötä ilmiö on saanut uusia muotoja. Yksinkertaisista lentolehtisistä on syntynyt laajoja disinformaatioverkostoja, jotka levittävät valeuutisia ja manipulointia ympäri maailmaa.

Ukrainan sota on erityisen vahvasti altis disinformaatiolle, ja sekä Venäjän että Ukrainan puoli tuottavat raskasta propagandaa. Jotta ihmiset voisivat erottaa totuuden valheista, on olemassa monia järjestöjä ja asiantuntijoita, jotka pyrkivät tuomaan esille oikeaa tietoa.

Tampereen yliopiston tutkija Pekka Kallioniemi, joka on tunnettu Vatnik Soup -artikkelisarjastaan, vieraili Iltalehden Tilannestudiossa ja tarjosi syvällistä näkemystä Venäjän propagandasta. Hänen äskettäin julkaistunsa kirjansa kertoo siitä, miten propagandaa levittävät henkilöt voivat olla muualta maailmasta, eivätkä he välttämättä usko Kremlin narratiiveihin.

Kallioniemi mainitsee, että yksi Venäjän tällä hetkellä aktiivisista narratiiveista on se, että Ukraina on korruptoitunut valtio, jonka tukeminen on turhaa. Tällä kerrotaan olevan myös ”kuumia narratiiveja”, jotka aiheuttavat epäilystä lännen tukea kohtaan.

Iltalehden sotiasiantuntija Emil Kastehelmi huomauttaa, että rauhanneuvottelujen aloittaminen voisi johtaa siihen, että Venäjä saisi liikaa vaikutusvaltaa, ja silloin on vaara, että Ukraina menettää alueitaan.

Kallioniemen mukaan Venäjän valtion rahoittamat disinformaatiota levittävät tahot toimivat erityisesti sosiaalisessa mediassa, ja he saavat usein rahallista korvausta valeuutisten julkaisemisesta. Esimerkiksi Yhdysvaltalainen yritys sai RT:ltä lähes 10 miljoonan dollarin rahoituksen, joka käytettiin Ukrainaa demonisoivaan sisältöön. Kallioniemi varoittaa, että tämä on vielä vain jäävuoren huippu, sillä rahoituskanavien määrä on valtava.

Tutkijat korostavat, että propagandaa levittävät eivät ole aina vain valtion rahoittamia tahoja, vaan myös niin sanotut ”hyödylliset idiootit” ovat iso tekijä, jotka jakavat disinformaatiota tietämättään. He uskovat propagandaa totena, ilman, että heillä olisi tietoisia tarkoitusperiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ennen presidentinvaaleja heidän vaikutuksensa on voinut olla suuri.

Vaikka Venäjän hallitus ja sen propagandamyllyt suorastaan vyöryttävät informaatiota, Ukraina ei jää hiljaiseksi. Se levittää myös omia voittojaan ja onnistumisiaan, mutta asiantuntijat ovat varoittaneet siitä, kuinka informaatiosota voi saattaa asiat valheelliseen valoon.

Kalleioniemi mainitsee jopa venäläiset sotabloggarit kiinnostavina tietolähteinä, sillä heiltä voi saada oikeaa tietoa, kunhan viestistä saa tarttumapintaa. Yhteenvetona voidaan sanoa, että sodan informaatiosodassa tiedon ja disinformaation erottelu on kaiken tärkeintä.